artikkelit
highend:
Gauder Akustik Arcona 60 -kaiuttimet
Julkaistu:
Hifimaailma 4/2014
Roland Gauderin Isophonille suunnittelemissa kaiuttimissa oli ideaa ja potentiaalia. Elämänmakuisia kokemuksia
kirjoittava Jussi lähestyy aiheitakorvat
edellä, mutta järki
kädessä.
ISOPHONIN syntymä taipuu aikajanalla kauas, aina
vuoteen 1929. Tuosta kesannosta ponnisti sittemmin nykyinen Gauder Akustik, jonka puikoissa on, no, arvaatte kuka.. Iloiselle 60-luvulle tultaessa Isophon
oli jo Euroopan suurin kaiutinvalmistaja. Omakohtainen kokemus
niin kuva- kuin äänituotannosta tuo näkemystä harrastukseen. Tapauksen seurauksena Isophonin Berliinin-tehdas lopetti toimintansa.
Siemen jäi kuitenkin itämään. highend
Gauder Akustik Arcona 60 -kaiuttimet
Teksti Jussi Arvio Kuvat Valmistaja
Sievä
ja fiksu
Hifikenttää ei voi syyttää
kapeudesta. Vaikeinakin aikoina
markkinoille saatetaan toinen
toistaan mielenkiintoisempia
tuotteita. Hypätään tästä suoraan 90-luvulle, jolloin kaiutinsuunnittelijaksi palkattu fysiikan tohtori Roland Gauder löysi
sen uudestaan.
Gauder sai työkseen suunnitella tuotteita, joilla Isophon nousisi kilpailemaan premium-luokan asiakkaista. Lyhyen kaavan mukaan kerrottuna
vuosikymmenten saatossa yrityksestä tuli sekä suuri
että menestynyt. Investointeja vaatinut suunnanmuutos yläluokkaan sai kuitenkin kovan iskun, kun samaan aikaan
autoäänentoiston oem-kumppani Volkswagen vetäytyi
yhteistyöstä. Jossakin vaiheessa menestyksen kaava kuitenkin hukattiin. Kuunteluissa käynyt
Gauder on legendaarisen Isophonin
manttelinperijä.
56
kuka
Jussi Arvio on mediatekniikan ammattilainen. Kiinnostuksen
kentälle mahtuu
niin esoteerinen erikoisuus kuin perinteisempikin äänentoisto
Niiden käyttö on välttämätöntä, jotta alle aukeava refleksiputki säilyttäisi optimietäisyyden lattiaan, ja basson viritys toimisi toivotusti. Piikkien
kanssa se osui reilun 90 senttimetrin korkeudelle, joka on karkeasti ottaen korvan
tasolla, kun istuin on matala.
Piikkien kanssa seuraa lattiavastakappaleet, joiden ansiosta parketti pysyy kunnossa. Lisäksi diskantti jäisi ilman piikkejä turhan matalalle. Ensimmäinen erä oli kuulemma tuloillaan aivan
lähipäivinä. Tärkeintä on se, kuinka
tuote, tässä tapauksessa kaiutin, suoriutuu
sille tarkoitetussa tehtävässä.
57
highend
Siro tuttavuus
Jokin aika sitten juttelin alan mestarismies
Tapani Lapin kanssa niitä näitä puhelimessa. Poikkeukselliseksi kokonaisuuden leimaa jakosuotimen viritetty jyrkkyys, 50 desibeliä per oktaavi.
Kotelo on 22-millistä mdf:ää ja hyvin vaimennettu sekä vahvistettu. Jos oikein ymmärsin, niin suotimessa käytetään aina kahta puolikkaalla nimellisarvolla varustettua komponenttia,
joista toinen kytketään positiiviseen ja toinen negatiiviseen kaiutinantoon. Lisäksi se
näytti ainakin kuvissa hyvältä.
Vakavasti suunniteltu
Teknisesti Arcona 60 on 2,5-tie, ja kaikki
siinä käytetyt elementit ovat talon omaa
tuotantoa. Niiden avulla piikit siirtyvät kaiuttimien alta lattalistojen päihin ja rakenne saa
huomattavasti lisää vakautta.
Testin aikana en havainnut peruspiikeillä
erityisiä tasapaino-ongelmia, mutta. 150 000
?), jota lehdistössä on kutsuttu maailman
parhaaksikin.
Lattiamalli Arcona 60 on sen sijaan hyvin, hyvin siro ja monen mielestä varmasti
poikkeuksellisen silmäystävällinen. Jos kuuntelutilassa
pyörii lapsia tai lemmikkejä, suosittelen
alustaa jo vahingon välttämiseksi. Diskanttina on Oskar Heilin ideaan perustuva laskostettu nauha, jonka
magneetti on rauta-neodyymi-boori-sekoitetta. Taajuusvastetta kuvataan esitteen mukaan ?laajaksi?. Tällä saavutetaan kuulemma vahvistimen näkökulmasta optimaalinen ja tasainen kuormitus.
Paperille painettujen arvojen mukaan
kaiuttimen nimellisimpedanssi on neljä ohmia ja herkkyys ?tavanomainen?. Vastaavaa tekniikkaa on käytetty muun muassa joissakin
Elacin ja Mark&Danielin malleissa. Kirsikkapintainen viimeistely on moitteetonta,
katsoipa sitä mistä kulmasta tahansa.
Mukana seuraava, elementtejä suojaava
kangasmaski vaikutti kuitenkin siltä, että
se on syntynyt eri suunnittelijan kynästä.
Itse asiassa maskin toteutus viittasi muutenkin siihen, että se on mukana vain pakosta. Noin
metrinen, kauniisti viimeistelty tolppa on
myös etumukseltaan varsin hoikka.
Elementit on upotettu pinnan tasolle. Valmistaja kutsuu rakennetta nimellä X-Pulse.
Kaiutin on viritetty bassorefleksin ja suljetun välimuodoksi. Takana on korkealuokkaiset WBT Nextgen -kaiutinliittimet, joihin touvi kuin touvi liittyy surutta. Kaiuttimessa itsessään ei ole tappeja,
reikiä tai magneetteja sen kiinnittämiseksi.
Sen sijaan paketista löytyi tarranauhaa, jolla voi itse askarrella sopivat kiinnitykset.
Kankaan sanotaan olevan akustisesti läpinäkyvä.
Pohjassa on kierteet neljälle jämerälle
kartiopiikille. Ylempiä bassoja ja keskiääniä toistava elementti on suljetussa tilassa, matalimpia toistava sen sijaan on refleksikoteloitu. Koputtelemalla
se ei soinut tai resonoinut omiaan. Kuuluisin sovellus lienee kuitenkin ESS-kaiutin
70-luvulta. Valmistajan hierarkiassa se edustaa lähes ensikosketusta
reilun kymmenen kaiuttimen skaalassa.
Edullisin ja pienin on Arcona 40 -jalustamalli, joka vaihtaa omistajaa noin parin
tonnin euronipulla. Saattaa olla, että myös
kotelon pisaramuoto kitkee ei-toivottuja sisäisiä resonansseja perussuorakulmiota paremmin.
Jakosuodin on valmistajan mukaan kytkennöiltään symmetrinen ja siten omintakeinen. Haitarimaisesti toimiva elementti
(AMT) liikuttaa ilmaa hyvin tehokkaasti ja
on massaltaan erittäin kevyt. Pienen
koon takia massa on kuitenkin pysynyt maltillisessa 18 kilossa. Mikäli lattiassa on epätasaisuuksia tai
materiaalista johtuvaa elämistä, suositellaan lisähintaan myytäviä, metallisia lattalistoja. Muistan, kuinka erään laatuauton suoritusarvoja kuvattiin aikanaan sanalla ?riittävä?, ja sitä se eittämättä olikin. Hän kertoi aloittavansa ?Isophonin?
maahantuonnin ja jälleenmyynnin. Moinen vanhus on nähty muutama vuosi sitten tämänkin julkaisun muinaisia legendoja esittelevässä nostalgiaosuudessa.
Piskuiset viiden tuuman basso- ja keskiäänielementit ovat kerrosrakenteiset. Toisaalta,
tuskinpa paperiarvot sinänsä ovat kenellekään ostoperuste. Pintakalvo on alumiinia, ja sen taakse on laminoitu jäykentävä polymeerikerros. Toista ääripäätä edustaa massiivinen Berlina RC 11 (n. toisaalta kuunteluhuoneeni on erillään perheen yhteisistä tiloista. Siltä istumalta sovimme, että
saisin lastista jonkin mallin kokeiltavaksi.
En asettanut hinta- tai mallitoiveita.
Testiin saapui tuoreen Arcona-malliston
toiseksi pienin, Arcona 60. Lisäksi kaiuttimen muoto kapenee pisaramaisesti taaksepäin keventäen visuaalista ilmettä entisestään
Vaikka Arconan hyveiksi onkin listattava vielä asiallisesti jäsentyvä ja luokassaan suurehko ja syvä äänikuva, makrodynamiikka jätti toivomisen varaa.
Kun valitsin esimerkiksi Dire Straitsin On the
Night -live-levytyksen avausraidan Calling Elvis
(Vertigo Records), rajat tulivat vastaan melko
nopeasti. Missään vaiheessa ääni ei kuitenkaan käynyt kylmäksi, yksinuottiseksi tai pistäväksi.
Sijoittelujumpan jälkeen Arconan balanssi osoittautui
hyvin miellyttäväksi ja suhteellisen tasapainoiseksi.
Kokonaisuus oli myös pidäkkeetön, heleä ja kaunis.
Näillä viittaan diskantin poikkeukselliseen luonteeseen. Esimerkiksi perinteisestä nauhasta diskantti poikkesi edukseen erityisen
sivistyneellä otteellaan. Riittävä mikrodynamiikka ja resoluutio toivat kaiken oleellisen esiin niin
tulkinnasta kuin sävymaailmastakin.
Omassa kuunteluhuoneessani pienehkö kaiutin oli
olosuhteista johtuen kuitenkin hieman mukavuusalueensa ulkopuolella. Samoin jo mainitun Finlandian
soittelin maltillisella lounge-voimakkuudella, jolloin forten kanssa liikuttiin turvallisilla vesillä. Naisäänillä, erityisesti
sopraanoaarioissa säilyi riittävässä määrin luonteva
viiltävyys ja herkkyys, joskin ajoittain jäi mieleen
vaikutelma hienoisesta yleisestä kohteliaisuudesta.
Joillakin nauha- ja kalvoelementeillä ilmenevä resonanssi, joka antaa ylä-äänille lasisuutta ja kovuutta,
puuttui kokonaan.
Sellon värimaailma taipui lievästi karkkimaisen saturaation puolelle. Ensinnäkin ylä-äänet toistuivat puhtaasti,
säröttömästi ja hyvinkin energisesti. Tämä johtunee siitä, että
maahantuoja vastaa itse jälleenmyynnistä.
Haittapuolena on toisaalta se, että kiinnostuneen on matkattava joko Hämeenlinnaan tai
siellä jo asioineen, kaiuttimen ostaneen tahon luo
kuullakseen tuotetta.
Kaiuttimen luonne palvelee laajaa musiikkikenttää
lievin varauksin. highend
Gauder Akustik Arcona 60 -kaiuttimet
Hiottu hillityksi
Aloitin kaiuttimien kanssa rauhallisesti, sillä ne olivat
käytännössä uudet. Sanders Magtech -vahvistimesta ei puhdin puute johtunut.
Pienillä elementeillä on aina rajoituksensa. Kokeilujen jälkeen
kaiuttimet päätyivät testin ajaksi lopullisille paikoilleen noin 20 neliön kuunteluhuoneessani.
Tarkkaan ottaen koordinaateiksi muodostui 70
senttiä sivuseinistä ja 2,5 metriä etuseinästä. Suora suuntaus korviin kavensi
äänikuvaa ja muutti kokonaisuuden liian
osoittelevaksi ja suorasukaiseksi. On helppo uskoa, että pienemmässä
tilassa lopputulos olisi ollut tältä osin parempi. Vaan se ei
jäänyt siihen. Ostajan
iloksi Gauderit on hinnoiteltu meilläkin
valmistusmaansa Saksan jälleenmyyntihintojen mukaisesti. Yhden illan setti Stevie Ray Vaughanin parissa paljasti, että tarkoituksellisen karhea toteutus saa pienen pehmennyshoidon. Tämän alapuolella
taso vaimeni merkittävästi. Kuunteluun suodun, tiukahkon aikataulun johdosta emme tällä kerralla ehtineet mitata
kaiutinta kuin korvia käyttäen.
Lupaava alku
Laatuunsa nähden Gauder Arcona 60 on
maltillisen hintainen ja ehdottomasti hintaluokkansa ylempää laatupäätä. Iskuäänien nopeus, peltien kihinä ja orkestraation
luomat tehosteet lähtivät useimmiten kuin ammuttuina. Ero esimerkiksi elektrostaatin
lahjomattomuuteen oli havaittava. Kohinalla kuunneltuna sävyt ja jako olivat melko hyvin
kohdillaan. Toisaalta, miesäänet saivat riittävän uskottavan painon niin soolo- kuin kuoro-osuuksilla. Jouhen ja kielen kontaktipinnat olivat
läsnä, samoin jokaisen liikkeen sulavuus ja momentti.
Miellyttävä, todellisuutta hienoisesti mukavampi esitys
ei muodostunut nautinnon esteeksi. Toisaalta monet. Paljonko
tästä kiitoksesta kuuluu jakosuotimen optimoinnille,
hyville raaka-aineille tai kokonaissuunnittelulle, on
vaikea sanoa. Kenties malliston seuraava, Arcona 80
olisi 7 tuuman elementeillään ollut huoneessani
paremmin kotonaan.
Kaiuttimen äänessä oli kuitenkin läsnä laadun leima, jollaista ei aina löydä kalliimmistakaan. Parin päivän taustamusiikkilämmittelyn jälkeen ryhdyin työhön. Tasaisin lopputulos löytyi,
kun käänsin niitä vain muutaman asteen kohti
kuuntelupaikkaa. Seinän mukaisesti ääni oli kyllä suuri, mutta jäsentely
taas jäi puolitiehen. Oli aika jatkaa musiikilla.
Kaiuttimien suuntaus vaatii aina hie
nosäätöä. Lopuksi ajoin läpi vastepyyhkäisyt ja muut mittasignaalit.
Vaste tuntui menevän käyttökelpoisena
noin 40 hertsin maastoon. Ylä-äänien sävykkyydessä oli jotakin sellaista, jonka olen aiemmin liittänyt lähinnä poikkeuksellisen hyvään kangaskalottiin tai rengassäteilijään.
Hyvänä esimerkkinä edellisestä on vaikkapa Hi-Fi a la Española and Popovers -levy
(Mercury Living Presence, 434 349-2, the
Collectors´s edition box set, CD6), jolla ilotellaan
muun muassa Jaime Texidorin Amparito Roca -teoksella. Kuuntelukolmio asettui etäisyyksien osalta
melko tasaiseksi. Kaiuttimien keskinäinen etäisyys oli tuolloin reilut kaksi
metriä. Samalla levyllä on muuten kiinnostava, vuonna
1959 äänitetty tulkinta Sibeliuksen Finlandiasta, joka
sopii vaikkapa dynamiikan testaukseen.
58
Jakosuodin koostuu kauttaaltaan
asiallisista osista.
Liittimet by WBT.
Refleksiputki ja
kartiopiikit
Keskialue oli puhdas, melko avoin, mutta lämpimään päin kallellaan
Lupaavan ensikosketuksen jälkeen keväinen ajomatka Liedosta Hämeenlinnaan ei vaikuta lainkaan ylivoimaiselta ponnistukselta. highend
Metallikiskoilla
lisää tukevuutta ja
näyttävyyttä.
Omaa tuotantoa
oleva elementti.
Huomaa hyvin avoin
spider.
info
kliinisen pistäviksi äänitetyt klassiset levytykset toimivat mainiosti. Parin viikon yhteiselo Arconan kanssa päättyi pari päivää
aluksi sovittua aiemmin, sillä uusi omistaja poikkesi
noukkimaan omansa suoraan testaajan tiluksilta.
Gauder Akustik Arcona 60
Hinta:.......................................................... WBT NextGen
Kaksoisjohdotus:................................. 2,5-tie, refleksi
Nimellisimpedanssi:........................... 3400 ?/pari
Edustaja:................................................... 2 x 5"
-diskantti................................................. ei
muuta:........................................................ Yläpään mallistossa on muuten nykymuodin
mukaisesti hyödynnetty keraamisia ja timanttipinnoitettuja elementtejä.
Ai niin, haluatteko tietää, mitä testiparille kävi. TL-Audio
Puhelin:..................................................... www.tlaudio.fi
www.gauderakustik.com
Mitat (lxkxs):.......................................... Viimeistely kirsikka,
pianomusta tai -valkoinen
Täydellinen kesä voi alkaa
uusi Hifiman HE-560
kevyempi (390g)
herkempi (90dB)
svh 899?
iFi iDSD nano
kannettava soitin
Li-Polymer akku
svh 195?
www.tur-pex.com info@tur-pex.com facebook.com/TurPex
www.hifiman.com www.ifi-audio.com. 4 ohm
Elementit
-basso....................................................... Jouset ja vasket toistuivat pääosin
riittävän neutraalisti, sellosta jo mainitsinkin.
Kuulin, että TL-Audioon on saapunut myös arvokkaampaa Gauderia kuultavaksi. AMT
Liitin............................................................ 18 kg
Toimintaperiaate:................................ 0500 - 789692
Lisätietoja:............................................... 18 x 99 x 28 cm
Paino:.........................................................